Aloitimme arkitottiksen eilen keskiviikkona. Itse tunneilla ei ollut vielä juuri mitään uutta. Harjoittelimme vähäsen toisten koirien ohittamista ja sen sellaista, P ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostuneelta itse tunnista, aika lailla istuskelua, emännän toljottelua ja namien syömistä, mikä ei varmaankaan ollut kovin kamalaa, mutta muuten ei juuri äksöniä, siis tylsää. Vaan tuskaa pienelle pojalle aiheutti se, että kentän toisessa päässä oli agility-kenttä! Ennen toko-tunnin alkua meillä oli tapaaminen erään agility-ohjaajan kanssa, oli tarkoitus katsoa josko P muistaa miten noita esteitä mennään. Ja voi elämän kevät sitä innon määrää! Heti kun hypättiin autosta pihalle, P tiesi ihan varmasti millaisessa paikassa nyt oltiin! Jee, temppurata! Kauhea itku ja hihkuminen ja kiskominen! Eikä se johtunut niistä koirista, joita kentän reunalla oli. Yhtä ärsyttävää pörröistä kaveria lukuunottamatta toiset koirat eivät kiinnostaneet ollenkaan, terävä katse oli kohdistettu suoraan kentälle. Me kävimme kokeilemassa ohjaajan opastuksella parit esteet. Ensimmäinen oppitunti täysin kokemattomalle emännälle; koiraa ei saa päästää kuseskelemaan esteille, ups sori! Kaiken kaikkiaan P oli niin intona radalle pääsystä, että olisi mennyt samoihin esteisiin kerta toisensa jälkeen! Koska emäntä on vasta-alkaja, niin me varmaankin pääsemme sitten johonkin alkeiskurssille. Jee, tästä voi tulla tosi hauskaa! Siis sen lisäksi, että koira ihan selvästi rakastaa tuota temppuilua, olisi parasta, että emäntä ja isäntäkin viihtyvät harrastuksen parissa. No joo, oikeesti, mikä olisi viihtyessä kun näkee kuinka tuo pieni karvanaama selvästi nauttii! Tokoilujen jälkeen pääsimme kotiin vasta hieman ennen ilta yhdeksää, ruokakupilla käytiin ja sohvallakin vierailtiin, mutta tavallisuudesta poiketen kaveri häippäsi aika pikaisesti makkarin puolelle, eikä sieltä poistunut edes iltapisulle. Ja taas, onni on väsynyt, nukkuva koira!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti