keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Jälleen terveysuutisia

Huomaan kirjoittavani tänne aina kun on jotain ikävää lekurikäyntiä tai muuta, mutta tuleepahan laitettua itsellekin ylös näitä asioita. Aika kun kuluu, ei pian taas muista, että milloinkas se ja se nyt olikaan tapahtunut.

No, olemme taasen antibioottikuurilla ja korvatipoilla. P nappasi joulun aikoihin napaansa pullanpalasen ja korvatulehdushan se siitä sitten taas. Onneksi niitä ei ole ollut melkein kahteen vuoteen, jos oikein muistan. Tällä kertaa se ei ole paha, enimmäkseen korvan ulkolehdellä vain. Mutta tropit lekuri antoi sen verran vahvat, että nyt on koiralta kuulokin hävöksissä... Huomasin tuon kuulemattomuuden heti ensimmäisten tippojen annon jälkeen ja kun tarkistin lääkkeen sivuvaikutukset, siellähän se lukee; voi aiheuttaa ohimenevää kuuroutta, varsinkin vanhemmilla koirilla! Reppana. Annamme tippoja vain toiseen korvaan, mutta 2-3 päivää annoimme toiseenkin ja kuulo ei ole ihan tainnut vielä palata siihen, vaikka viimeisestä tipasta on jo 4 päivää. P on melankolisen näköinen luonnostaan, nyt siinä katseessa on lisäksi hämmentynyt pohjavire... Tuntunee varmasti aika oudolta ja orvolta olla yhtäkkiä puolikuuro, sen lisäksi, että toisessa silmässä on kaihinalkua. Ainut mukava puoli tässä on se, ettei ulkoa kuuluvat kolistelut häiritse kaveria ollenkaan, ei murinaa ei haukuntaa, vaikka autolla karauttaa kovaäänisesti pihaan!

Olimme sydänlääkärimme vastaanotolla tällä kertaa ja hän suositteli kilpirauhaskokeen ottoa parin kk päästä uudestaan. Arveli, että voi olla hyvinkin todennäköistä, että P:lle olisi kehittymässä kilpirauhasen vajaatoiminta. Valtaosa tämän hankalasti dignosoitavan taudin oireista kun sopii P:n oireisiin; väsymystä, kylmänsietokyvyn alentumista, silmä-, iho- ja turkkiongelmia... Katsomme uuden verikokeen siis joskus maalis-huhtikuussa kun menemme vuosittaiseen sydänultraan.

Uusin hieman huolestuttava (ja ärsyttävä!) tapa, jonka karvanaamamme on keksinyt on yökukkuminen. Kaveri käy illalla kuuliaisesti nukkumaan, mutta nyt muutaman kerran on herättänyt meidät tuijottelullaan aina klo2 yöllä ja eihän siinä ole auttanut muu kuin kammeta ylös ja lähteä ulos. Ja seuraavana aamuna ylös klo6 jälkeen ja normaalisti töihin... Pohdiskelimme mahtaako tämmöinen kukkuminen johtua myös mahdollisesti kilpirauhasesta vai onko tämä sydämen vajaatoiminnan aiheuttamaan vai onko kaveri muuten vaan tullut vanhaksi ja ei vaan nukuta vai mitä on tekeillä??? No, ei muu auta kuin seurailla asiaa.

Olemme antaneet nyt noin 8-9 vkoa P:lle vain quinoaa ja hirvenlihaa ja edelleen jatketaan samalla dieetillä. Nyt olen aloittanut uusien aineiden lisäilyn, ekana kokeilussa peruna. Uutta ainesta testataan aina noin 1-2 viikon verran. Jos oireet pahentuvat, se ruoka ruksataan lopullisesti pois ruokavaliosta. Tähän mennessä peruna on uponnut ongelmitta. Muutenkin sapuska maistuu erittäin hyvin ja annoskootkin ovat isontuneet, mutta edelleen kaveri on hoikka poika, vain vähän yli 6kg. Seuraavaksi kokeiluun tulee joko lampaan- tai kananrasva, saisi hyypiö vähän lisää läskiä kylkiin taas!

Loppuun muisto syksyiseltä luontoretkeltä!

Ei kommentteja: