maanantai 28. heinäkuuta 2008

Pikaiset kotiinpaluu-uutiset!

Olemme palanneet hetkeksi taas kotiin. Olemme vielä tämän viikon lopulla menossa uudelleen mökille, mutta tulimme tarkastamaan välillä tilanteen kotona. Säät eivät meitä juurikaan mökillä suosineet, mutta se ei tietysti estänyt Pontusta nauttimasta luonnonhelmasta, paitsi jos satoi... Silloin ulos ei oman arvonsa tuntevilla koirilla ole asiaa. Käydään vain nuuhkaisemassa oven raosta ja korkeintaan tullaan ovesta sen verran ulos, että kuivalla matolla istuen voidaan katsella kun emäntä tai isäntä tyhmänä vaeltelee märällä nurmella. Vain jos ne poistuvat katseen ulottumattomiin ja/tai liian kauas, silloin on pakko lähteä kastelemaan tassut ja ajamaan karanneet taas kuiville eli tupaan.

Muutama lämpöinen päiväkin meitä hemmoitteli, silloin suuntasimme kaikki kirjojen ja vilttien kanssa rantaan, ja Pontus tietysti heti perässä.

Saimme houkuteltua P.n uimaankin kerran. Aiemmin P on kammonnut vettä, mutta viime kesänä saimme kaverin veteen ja uimaan ihan itsekseen. Ennen veteen houkuttelemiseen eivät olleet auttaneet makkarat eivätkä ihanat tyttökoiratkaan, mutta viime kesänä sitten meidän runosieluinen karvakaveri keksi rantahietikon liplatuksessa lepäävät ihanat, kimmeltävät pikkukivet, joita se lähti pelastamaan! No, me houkuttelimme sitten kaveria aina syvemmälle ja syvemmälle ensin heittelemällä kiviä ja keppejä kauemmas ja kauemmas, kunnes heittelimme niin kauas, että P:n oli lähdettävä niitä ihan uimalla hakemaan! Ja kovasti kehuimme poikaa!!! Uinnin jälkeen kuuluu kirmata pitkin pihaa sekoboltsina laidasta laitaan. Silloin riehutaan ihan vaan itsekseen, mutta muuten pihahepulointiin tarvitaan jonkin lempilelu, tässä rieputteluvuorossa Pupu!

Kaiken kaikkiaan mökkeilyloma oli niin ihanaa, että olemme lähdössä vielä takaisin! Sitten voisi olla taas jotain uutta tarinaa, mm. pieni kertomus koiratapaamisesta...


Ei kommentteja: