Lauantaina pitkän lenkin jälkeen ajattelin, että nytpä on ihana ilma pestä pyykkiä ja tuulettaa vuodevaatteet, varsinkin kun olisi tarkoitus lähteä lomamatkalle. Kotiin on mukavampi palata kun paikat on vähän kunnossa eikä nurkat pursua likapyykeistä. No, minä reippaana tyttönä lähdin kohti makkaria ja puuhaa. Sivu silmästä luulin nähneeni, Pontuksen tepastelevan pihalle ja oletettavasti aurinkoa ottamaan. Nappasin peitot kainaloon ja pihalle minäkin. Katselin ja kuikuilin; missähän se kaveri nyt on, näinkö äsken oikein, tuliko se pihalle? No, ajattelin, sisälle taisi mennä takaisin. Vaan eikö mitä, portin toisella puolella seisoo tuttu terhakka kaveri, kuono ihan mullassa ja turkki kaiken maailman siemenissä, ja katselee minua säihkyvin silmin! Miten ihmeessä se siinä on!!!!???? Kaveri oli sitten keksinyt kukkapusikossa hiirtä jahdatessa, että sieltä aitalankkujen alitse pääsee naapurin puolelle! Toivottavasti P:n pienet aivosolut eivät kuitenkaan vielä yhdistäneet naapurin puolelle pääsyä siihen, että sitä kautta pääsee myös kauemmas maailmalle! Nyt on ostettava verkkoa ja tukittava tuo kapea kolo aitalankun ja kukkamullan välillä... Tämä kaveri on kyllä aika kapea laiheliini, mutta silti ihmettelen sen luikahtamista tuosta parin nyrkin kokoisesta aukosta. Toisenkin kerran kaveri lähti samasta kohtaa lipettiin, sen jälkeen joutui sisälle jäähylle. Hiiri taisi etsiä jonkin muun paikan sittemmin, koska enää ei ole kukkapenkki kiinnostanut eikä kaveri pihalta hävinnyt. Toivottavasti "karkuretken" muistokin häviää P:n mielestä, ettei keksi käyttää samaa konstia kun me ei olla vahtimassa...
Meidän oli tarkoitus lähteä tänään ajelemaan kohti Naantalia ja huomenissa kyläilemään Pontuksen emän luokse, mutta nyt on mutkia matkassa... Lauantaina automme jäähdytysjärjestelmä alkoi herjaamaan vuotoa ja koska se ei loppunut, vaikka sinne tänä aamulla lisättiin nestettä, päätti Jussi käydä varalta pikahuollossa näyttämässä ongelmaa. Sinnehän se sitten jäi se auto. Hotelliin ei ole huomiseksi enää vapaita huoneita, emmekä me tiedä vielä pääsemmekö tänään matkaan ollenkaan. Tämä olisi meidän ensimmäinen yhteinen "lomamatka" ja se näyttää nyt tyssäävän alkuunsa, huokaus...
Silla aikaa kun Jussi oli auto-ongelmaa selvittämässä, me P:n kanssa kävimme perinteisellä metsälenkillä läheisen järven rannalla. Eipä arvaisi miten vauhdikkaisiin ja vaarallisiin tilanteisiin voi törmätä ihan arkisessa suomalaisessa metsässä. Nimittäin koiran kanssa, joka vihaa oravia... No, pelitilanne tänä kesänä tähän mennessä: Pontus 1- oravat 2. Törmäsimme emme yhteen vaan kahteen kurreen, jotka selvästikään eivät olleet ihan nopeimmasta päästä! Jälkimmäisen päälle astuin melkein minäkin. En tiedä ihan tarkkaan mitä tapahtui, koko episodi oli ohi viidessä sekunnissa, mutta sormista lähti nahkaa kun yritin jotenkin harhauttaa P:tä huomaamasta mokomaa naksuttelijaa, turhaan. Olin itsekin hämmästynyt, miten kova ääni voikaan lähteä näinkin hiljaisesta ja rauhallisesta ihmisestä, ja keskellä metsää, jossa tarkoitus kai olisi nauttia luonnon rauhasta...?Kummatkin kurret pääsivät onneksi ajoissa puihinsa turvaan ja minä säästyin tunnontuskilta. Ainakin tällä erää. No, sydämet tykytellen hipsimme sitten kotiin ja odottelemme täällä nyt tuomiota auton kunnosta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti