Perheemme nelijalkainen on siis voinut paksusti, me kaksijalkaiset olemme olleet aika kovilla koko viimeisen reilun vuoden... Siksipä ei ole ehtinyt tännekään juuri kirjoitella. Aamulla aikaisin ylös, lenkille, töihin, kun vihdoin viimein sieltä pääsee kellonympäryksen jälkeen, taas lenkille, ruuanlaittoa, pieni levähdys sohvalla ja nukkumaan, muuten ei jaksa herätä aamukuudelta... Penniä ja pinnaa venyttäen. Saisi edes kunnollisen rahallisen korvauksen kaikesta siitä orjatyöstä minkä tekee, mutta palkankorotuksia ei tipu näillä markkinoilla... Kaikki vaativat jotain, tee sitä, tee tätä, tämä on hoidettava, missään ei ole lepoa ja rauhaa. Jos kaiken tämän negatiivisen stressin joutuisi kestämään yksi, ilman ihanaa nelijalkaista perheenjäsentä ja rakasta puolisoa, pää ja sydän olisi varmasti jo hajonnut pirstaleiksi. Mutta pieni karvanaama ei vaadi mitään, kaiken mitä hänelle antaa on sydämestä. Sielu lepää kun katselee kuinka P nuuhkii metsässä sammalmättäitä ja ruohonkorsia ja tuuli tupruttaa hännäntupsua, joka tutisee innosta. Ja ainoa asia mitä metsä vaatii on, että "tuu nyt keräämään nää suppilovahverot ja mustikat pois!" =)
Monena lenkkikertana olemmekin P:n kanssa kulkeneet ristiinrastiin mustikkamättäitä, P mässyttää marjat suoraan suuhun ja minä yritän ehtiä johonkin väliin keräämään jotain itsellekin. Sienet eivät onneksi maistu pojalle! Me J:n kanssa saamme vetää ne sitten kotona voin ja kerman kera. (Välillä surkealta tuntuvan) elämän pieniä iloja!
Sateenkaaren keskeltä löytyy 6,5kg puhdasta rakkautta!
Ankeina aamuina voi piristys löytyä työmatkan varrelta. Tällainen oli näkymä kotikatumme päässä, laitumella aamu-usvan keskellä käyskenteli aamiaista nautiskelevia hevosia. Kesän ajan vierainamme on viihtynyt 6 hevosta ja yksi poni. Pysähdymme aina ohikulkiessa ihailemaan kavereita, P ei oikeastaan enää edes välitä niistä, mutta pysähdymmepä kuitenkin, koska emäntä haluaa.
Jaa-a, joululomaa odotellessa. Koitetaan jaksaa taas sinne asti. Onneksi P stemppaa ylämäessä ja alamäessä! =)
